Sieniä ja katajanmarjoja

 07/09/21

Vaikka olen viime vuosina ollut uskollinen vaellus-hörhö, niin metsän antimien kerääminen -kuten sienestys, marjastus sekä kalastus- ovat minulle uutta ihmeteltävää. Olen ollut aika laiska lähtemään metsään "vain sienestämään" tai "vain marjastamaan". Aina on ollut himo päästä eteenpäin, oleentumaan, viettämään öitä ja näkemään uusia paikkoja luonnossa. Savukalliolla on siinä mielessä ollut minuun pysäyttävä vaikutus. En pyrikkään enää jatkuvasti eteenpäin. Pikemminkin pyrin löytämään yhteen paikkaan pysähtymisestä jatkuvasti uutta ihmettelyn aihetta.

Ravustamisen ja kalastamisen lisäksi päätin viimein tarttua yhteen asiaan listallani, josta olin vuosikymmenen ajan haaveillut. Päätin aloittaa sienestyksen. Enkä tarkoita tällä sitä, että päätin haalia kokoon mahdollisimman ison sienivaraston, vaan päätin alkaa opiskella sienestystä ja harjoittamaan sienestäjän silmää. Kehittämään sienestäjän "aisteja".

Kumppanini kantoi eräänä päivänä kotiin kassillisen kanttarelleja. Minussa se herätti sienikateuden: en ole eläissäni löytänyt kanttarelleja muualta kuin torin myyntikojuista. Olen tosin saanut erinomaisia vinkkejä tuttavilta. Kantarelli kuulema lymyilee mielellään piilosilla heinien ja lehtien alla. Pitää kuulema olla tarkka silmä. Kun löytää yhden, niin kuopimalla maa-ainesta saattaa parhaimmillaan löytää kokonaisen kanttarelli-yhdyskunnan. 

No, olen minä yrittänyt harjoitella kanttaellin "sienisilmän" kehitystä. Viikonloppuna kuljeskelin mökkimaastossa sentti sentiltä ja kaivelin heinätupsuja ja lehtikasoja aina kun näin yhdenkin keltaisen lehden. Mutta ei. En minä löytänyt. Luovutin. Painelin mökkitien toiselle puolelle kuusi-mäntymaastoon ja aloin kerätä haaparouskuja ja karvarouskuja. Ryöppäsin ne mökillä kaasuliedellä ja valmistin herkullisen sipuli-kermakastikkeen. Mausteena käytin suolaa ja katajanmarjoja.

Katajanmarjat olivat viikonlopun iso oivallus. Savukalliossa on kymmenittäin katajia. Olin jo aiemmin pistänyt merkille niiden runsaan marjamäärän. Mieleeni tuli muisto lapsuudesta, kun mummoni vei minut katajapensaan juurelle ja selitti, että tummia katajanmarjoja voi syödä ja että ne ovat herkullisia. Aloin viikonloppuna googlettaa katajanmarjojen käyttöä ja innostuin heti kokeilemaan niitä sienikastikkeen mausteeksi. Opin esimerkiksi sen, että katajanmarjat kypsyvät hitaasti -menee kolme vuotta ennen kuin marjat ovat sinisiä. Opin myös sen, että kaikenikäisiä katajanmarjoja voi syödä ja että eri kehitysvaiheissa olevat marjat ovat maultaan erivivahteisia. Opin senkin, että katajanmarja on itseasiassa käpy eikä marja. Ja opin sen, että suomalainen katajanmarja on arvokasta ja kysyttyä kauppatavaraa. Joissakin ravintoloissa on niistä jopa pula, sillä ne ovat suosittu mauste suomalaisessa ginissä.

Katajanmarjojen kerääminen on hidasta ja piikikästä. Koska keräsin vain kolmen vuoden ikäisiä marjoja, piti olla hellävarainen, etten vahingossa kerännyt tulevien vuosien vihreää satoa. Vein katajanmarjat kotiin kuivatusta varten, jotta voin maustaa niillä talvella riista- ja liharuokia.

Viikko sitten rouskumetsä oli tyystin erinäköinen: siellä oli valtoimenaan tatteja! Tuolloin kuljin metsässä sienikirjan kanssa ja keräsin talteen enimmäkseen voitatteja, männynherkkutatteja ja herkkutatteja. Niitä riitti kuivatukseen asti: kuivatin tatteja pirtin takan lähettyvillä kolmisen päivää. Harmillista oli se, että heräsin tattikauteen liian myöhään: suurin osa tateista oli mennyt pilalle. Onneksi selvisi, että tatista voi käyttää kaikki hyvät osat. Madonsyömät kohdat vain poistetaan. Opin myös sen, että tatin varsi oli mielestäni herkullisempaa kuin lakki ja että useimmiten se oli ehjä, vaikka lakki olisikin ollut madonsyömä. 

En luovuta kanttarellien suhteen. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että myös muut sienilajit ovat erinomaisen herkullisia. Siinä mielessä kanttarelli on jopa vähän yliarvostettu sieni. Tai noh, helppohan minun on sanoa, kun sieni-silmäni kanttarellien suhteen on vielä lapsen kengissä. Ehkäpä ensi vuonna...