Syysaamun tunnelmointi

 22/09/21

Tänä vuonna syksyn ruska on odotuttanut itseään. Olen aina rakastanut syksyä! Vuodenaikojen siirtymäaikana se tarjoaa hektisen kesän jälkeen uudenlaista arkirutiiniin palaamista, sisäänpäin kääntymistä, kynttilöiden sytyttelyä ja melankoliaa. Myös luonto tuoksuu syksyisin huumaavalta! Aivan kuin koko kevään ja kesän tuoksupaletti tiivistyisi eteerisiksi, kirpeiksi aromeiksi. Niiden hengittäminen tuntuu sielussa saakka virkistävältä, uudistavalta. Syksyn aromeissa tuoksuvat samanaikaisesti kevään synnyttämä elämä, kesän kukkea makeus ja lakastuvien kasvien kuolema. Kirpeä ja karvas, makea ja hapan. Valo ja pimeys, riemu ja haikeus -käsikädessä.

Tänä aamuna syksy viimein saapui. Mittari oli paukahtanut kolme astetta pakkaselle ja ulkona paistoi kirkas aurinko. Varpuset kisailivat pensasaidan oksilla. Joka puolelta kuului maahan laskeutuvien lehtien ripinaa. Tunnelma oli suorastaan maaginen, käsinkosketeltava. Yöpakkanen rapisutti koko ympäröivää tienoota! Lehtipuut toimittivat syksyn tehtäväänsä sisäsyntyisesti, kuin nappia painamalla. 

En voi lakata ihmettelemästä pihamaan pihlajien sykkivän punaisia marjoja. Ne antavat loppuhuipennuksensa ennen toiminnan loppumista. Kuin ilotulitusrakettinäytöksen viimeinen pamaus, joka saa ihmiset huokailemaan hämmästyksestä. Niin kuin tuon viimeisen raketin jälkeen taivaan täyttää hiljaisuus ja pimeys, samalla tavalla syksy jättää ihmisen odottamaan seuraavaa kasvun kautta vaienneena. 

Hiljaisen kunnioituksen vallassa.