Rapuelämys

 22/07/21

Kuulin pienenä tyttönä, kuinka ukkini kotipitäjässä Pohjois-Savossa oli loppukesäisin tapana pitää koko kylän yhteiset rapujuhlat. Ukkini kutsui monena kesänä minutkin mukaan, mutta en saanut ajoitettua mummola-vierailuani samaan ajankohtaan rapujuhlien kanssa. Kyselin ukilta, mitä rapujuhlissa tehdään. Hänen kuvailujensa perusteella muodostin lapsen mielikuvan tuosta hauskasta ja jopa taianomaisesta tapahtumasta. 

Mielikuvissani vilisi iloisia ihmisiä ravuista notkuvan pöydän ääressä, telttakatoksen alla, johon oli viritetty punertavia lyhtyjä. Lyhdyt loistivat pimenevässä loppukesän yössä ja yöperhoset parveilivat niiden ympärillä. Tunnelma oli iloinen ja hersyvä, ravun kuoret rapsahtelivat auki ja ystävällinen puheensorina täytti tienoon. Mielikuvani rapujuhlista oli onnellinen.

Vielä kolmenkymmenenneljänkään vuoden ikäisenä en ole päässyt rapujuhliin. Eilen sain kuitenkin ensikosketukseni ravustukseen sekä vastauksen moniin kysymyksiin:

Millaista on jännittää rapumertojen nostamista ylös järvestä? Miltä jokirapu näyttää? Miltä tuntuu pidellä rapua pelonsekaisen riemun vallassa peukalon ja etusormen välissä? Kuinka rapuja keitetään? Kuinka kypsennettäessä ravun väri voikaan muuttuu harmaanruskeasta kirkkaan punaiseksi? Miltä tuntuu harjoitella rapujen avaamista? Miltä tuntuu maistaa niiden maukasta lihaa sekä nuolla panssarin alla olevaa herkkua: rapuvoita?

Olen kiitollinen uusista kokemuksista. Ihanaa, että löytyi ihminen, jolla oli aikaisempaa kokemusta rapujen pyytämisestä ja joka halusi jakaa tiedon ja osaamisensa kanssani! 

Ihastuin kovasti ravustamiseen. Ihastuin viisauteen, mitä se kätkee sisälleen. Ravustaminen on monivaiheinen prosessi, joka vaatii paljon työtä ja palkitsee pienellä, minimalistisella, mutta uskomattoman maukkaalla suupalalla. Ravustamisessa ei ahneudella ole sijaa, vaan määrän korvaa laatu. Päämäärän sijaan voiton vie matkan taittaminen, itse tekeminen, prosessi. Voikin kysyä, maistuisiko tuo suupala yhtä maukkaalta, jos sen saisi käsiinsä helpommin? Vai lisääkö makunautintoa juuri se vaivannäkö, jota suupalan eteen täytyy nähdä?

Riemuitsen siitä, että noita upeita Luojan luomia olentoja elelee minun mökkirantani tuntumassa, Savukallion eräpirtillä. Kerrassaan upeaa! Sydämeni sykähtelee ilosta ja makunystyräni kulinaristisen autenttisesta nautinnosta. Elämä jaksaa yllättää ihmeillään ja monesti ympyrät sulkeutuvat odottamattomilla tavoilla.

Minimalismi on parhaimmillaan juurikin olevaan ja elämyksellisyyteen keskittymistä. Merkityksien huomaamista ja ymmärtämistä. Oman tiedon ja kokemuksen jakamista toisille yhteiseksi nautinnoksi. Se on sydämen erityinen syketaajuus, jota ei voi ostaa rahalla. Minimalismissa laatu korvaa määrän ja matkan taittaminen on lopputulosta tärkeämpää. Minimalistin suupala maistuu aina makeammalta, sillä sen eteen ollaan valmiita käyttämään harkintaa, kärsivällisyyttä ja aikaa.

Julistan ravustamisen minimalismin kuningaslajiksi!