Siirry pääsisältöön

Ensituntuma mökkivuokrauksista


05/09/21

Päätin tehdä postauksen Savukallion ensimmäisen kesän vuokralaisten kunniaksi. Minulla on ollut mielettömän suuri mahdollisuus ja etuoikeus vuokrata rakasta piilopirttiäni loistokkaille vuokralaisille!

En voi kieltää, etteikö mökin vuokraaminen tuntunut aluksi todella jännittävältä, jopa kauhistuttavalta. Moni läheiseni toisaalta kannusti, toisaalta pelotteli ehkä liiankin kanssa. Kaikki kauhukuvat palasiksi hajotetuista huonekaluista ja poroksi palaneesta saunasta osoittautuivat kuitenkin turhaksi. 

Moni läheiseni kyseli, miten ihmeessä haluan päästää omaan mökkiini vieraita ihmisiä. Olen kaiketi sellainen ihmisiin luottavainen tyyppi joka ajattelee, että jaettu ilo tuplaantuu. Suhtaudun omistamiseen niin, että mitä useampi ihminen pääsee iloitsemaan minun omastani, sen antoisampaa se on. Jakaminen ei ole itseltäni pois. Päinvastoin se saa minut inspiroitumaan enemmän! Tahdon myös uskoa ihmisistä lähtökohtaisesti aina hyvää. Se on ihmisen ihan oma häpeä, jos osoittaa ettei ollutkaan luottamuksen arvoinen. Miksi siis pelätä?

Minulla on ollut yhteensä kuusi vuokravarausta. Pari niistä onnistuneesti Tori.fi-sivuston kautta ja loput neljä hyväksi havaitsemani Airbnb-sivuston kautta. Torin kautta on tullut lisäksi useita kyselyitä ja haamuvarauksia: varaan mökin, valmistelen sen ja annan osoitteen. Sitten yhteydenpito lakkaa kuin seinään. Tällaisia tapauksia ei onneksi ole ollut monta, mutta kyllä ne ovat vaikuttaneet siihen, etten koe Torin kautta vuokraamista enää yhtä luotettavana. Olen harkinnut siirtyväni vuokraamaan  pelkästään Airbnb:n kautta.

Samalla kun kirjoitan tätä, on pakko mainita, että kuulen pimeässä syysyössä joutsenten kaihoisan laulun. Istun peiton alla Savukallion makuulavitsalla ja tunnen ihanan lämmön hiipivän takan hiilloksesta. Olen saapunut tänne yhdeksi yöksi arkikiireiden keskeltä. Vieläkin olen saanut syyskuulle varauksia, vaikka kuvittelin vuokrakauden loppuvan elokuuhun. On ilo huomata, että tuolla jossain on muitakin samanhenkisiä ihmisiä, jotka tahtovat mökkeillä niin kauan kunnes keli käy liian kylmäksi (niin, mikä on liian kylmä? Mittari ulkona näyttää nyt +3).

Ajattelen joutsenia. Nehän lähtevät syksyisin viimeisenä ja palaavat keväisin ensimmäisenä. Onkohan niin, että minäkin lopetan mökkikauden vasta sitten, kun on ihan pakko -kun järvet jo alkavat jäätyä? Onkohan niin, että minäkin aloitan uuden mökkikauden joutsenten paluun aikaan, ennen kuin jäätkään ovat kunnolla lähteneet? Mieleni valtaa haikeus. Missä minä sitten käyn eheytymässä, kun talvi tulee? Kaipaanko tänne...

No mutta. Takaisin uskomattomaan vuokrakauteen! On ollut ilo lukea vuokralaisten jättämiä merkintöjä vieraskirjasta ja käydä viestittelyä heidän kanssaan. Kaikki tähänastisista vuokralaisista ovat olleet vähintäänkin tyytyväisiä, monet suorastaan ihastuneita. Laittoipa muutama minulle jopa erityismaininnan heti paikkaan saavuttuaan siitä, että se on hienompi kuin olivat osanneet odottaa. 

Olen kiitollinen siitä, että tänne ovat löytäneet sellaiset ihmiset, jotka arvostavat paikkaa. Että he katsovat sitä ikään kuin samoilla silmillä kuin minä -näkevät kauneutta samalla tavalla. Sitähän tämä on: jaettua kauneutta. Toisilleen tuntemattomat ihmiset voivat jakaa jotakin yhteistä paikan kautta. Se on mielestäni suurenmoinen ajatus, jopa hieman ylevä.

Kaikista opettavaisimmat vuokralaiset olivat Italiasta, Ruotsista ja Belgiasta. Kommunikointi tapahtui englanniksi, mikä haastoi minua itseäni mukavalla tavalla. On hauska yrittää katsoa paikkaa myös kansainvälisin silmin. Mitä suomalaista kulttuuriperintöä tällainen paikka ulkomaalaiselle välittää? Suomalaiselle tämä on tunteita herättävää kansallismaisemaa, mutta jollekin tämä on suorastaan eksoottista. Varsinkin sauna ja järvi!


Tähän loppuun haluan kiittää kaikkia tähän astisia ja tulevia vieraita jakamalla vieraskirjan ilahduttavimmat merkinnät kesältä 2021:

"Fantastic place! We enjoyed the stillnes during the rain."

"We really enjoyed the place, the beauty of the lake and surrounding woods, the wormth of the sauna. Thank you for sharing this place with us."

"Hienot on maisemat täällä päin! Mökki vaikuttaa viihtyisältä."

"Pelasimme lautapelejä ja nautimme mökin hämyisästä tunnelmasta. Täysikuu loisti upeasti parina iltana. Enempää emme olisi voineet mökiltä toivoa!"

"Pannukahvia, saunomista, mato-ongintaa. Paras paikka oli istuskella terassilla aamukahvilla ja katsella järvelle ja lintuja. Neljän päivän aikana bongattuja eläimiä: joutsenperhe, rupisammakko, tikka sekä paljon vesilintuja. Saunan kuistin portailla istuskellessa lensi myös lepakko! Palaamme tänne rauhan tyyssijaan aivan varmasti."

"Aurinko nousi hienosti klo 6:15 ja paistoi suoraan petiin!"

 "I was hoping to see the owl, but only some poop. They are shy animals so maybe next time..."

"Saimme viettää mahtavat 3 päivää täällä teidän upeassa savupirtissänne! Ahti oli antoisalla tuulella ja saimme särvintä leivän päälle. Käytiin myös ensimmäistä kertaa suppailemassa -olihan se kivaa!"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

UUSI BLOGISIVUSTO!

Blogini on siirtynyt uudelle sivustolle / My blog has moved to a new site: savukallio.com Katso myös Youtube-kanavani / See also my Youtube channel:

Minimalistin pyykkirutiinit ovat parhaimmillaan läsnäoleva mindfulness -harjoitus!

Noin vuosi sitten aloin asteittain siirtyä kohti ekologisempaa, taloudellisempaa ja läsnäolevampaa pyykinhuoltoa. Suurin muutos, jota samassa taloudessa asuvien oli aluksi vaikea hyväksyä, oli siirtyminen itse tehtyyn pyykinpesuaineeseen ja huuhteluaineeseen.  Jaan heti alkuun reseptini, jotta voin kertoa niistä tarkemmin alla. Tee-se-itse pyykinpesupulveri 1,5dl ruokasoodaa 1dl itse tehtyä pesusoodaa 1dl epsom-suolaa (tai hienoa merisuolaa, tai näiden sekoitusta) 2,5dl raastettua valkoista marseille-saippuaa/ siivoussaippuaa (1-2rkl raastettua sappisaippuaa) Annostelu: Yleensä yksi ruokalusikallinen riittää, riippuen pyykin määrästä ja likaisuudesta. Tummalle pyykille laitan vähemmän. Tee-se-itse pyykkietikka 2,5dl väkiviinietikkaa 2,5dl vettä 15-20 tippaa eteeristä öljyä Mitä tulee toimiviin, aidosti arkeen istuviin, minimalistisiin rutiineihin, niin uskon   yksinkertaisuuteen.   Reseptit eivät saa olla turhan monimutkaisia .   Kokemuksia ja vinkkejä itse tehdystä pyykkipulverista Mi

Erämökki omaksi

Uskon elämässä johdatukseen. Johdatusta on kaikessa siinä, miten toimimme ja millaisia valintoja teemme. Lakkasin jokin aika sitten uskomasta siihen, että elämässäni asiat olisivat omassa vallassani. Tällä en tarkoita sitä, että kehottaisin ketään jäämään laakereilleen lepäämään. En myöskään usuta vastuuttomuuteen. Selittääkseni tarkoitustani, kerron hieman omasta elämästäni. Kirjoitettu 18/6/21  Niin usein, kun olen luullut hallitsevani elämääni, on elämä keikauttanut suunnitelmani täysin ympäri, jättäen minut suuren ihmetyksen valtaan. Erityisherkkänä olen myös rakentanut elämääni tietynlaiselle hallinnantunteelle, jonka tarkoitus on vähentää ylikuormittumista ja ylivirittyneisyyttä. Elämällä on kuitenkin suurempi suunnitelma, sillä elämä haluaa opettaa. Ja oppi on ainakin minun elämässäni mennyt enemmän tai vähemmän asioiden "pieleen menemisen" kautta.   Todellisuudessa asiat eivät koskaan mene pieleen. Ne voivat toisinaan mennä päinvastoin, kuin mitä itse olimme

Instructions for the cabin

Welcome to the Savukallio off-grid cabin! Here are some instructions for the foreign users. Please read them before the visit. CABIN The cabin's size is 25 square meters. It has been made from the old traditional Finnish smokesauna's logs. The reuse cabin includes 4 beds (70cm wide bunk-bed and 120cm wide log-bed), small kitchen area and kitchen dining group. In the middle of the cabin there are a fireplace made from stones.  Want to see more? Look this video:  There aren't any electricity or running water in the cabin. You can buy 5 or 10 liter drinking water -tanks from the Juankoski grocerystore, S-Market. If you want to download your phone I recommend to take some downloaded powerbank with you. The cabin is dark inside because of the smokey walls. As light you may use some candles, lanterns and batterylights. Please be extra carefull if you use candles! Cottage´s spare batteries and candles are free to use.  The cabin is located very peacefull place by the lake. Nature

"Kuuntelimme kesäheinien helinää ja haavan lehtien havinaa" -Savukallion vieraspalautetta kesältä 2022

On aika todeta, että kesän mökkikausi on virallisesti päättynyt -menihän Venetsialainen ilta jo viikkoja sitten. Mikä iso harmi, että se jäi minulta tänä vuonna juhlimatta! Työkiireiden keskellä tuo kaunis mökkikauden lopettajaisjuhla meni suorastaan ohi suun. Jospa ensi vuonna sitten. Ajattelin ilahduttaa teitä tekemällä postauksen kesän aikaisista uuden mökkivieraskirjan merkinnöistä, joissa vuokralaiset jakavat omia tunnelmiaan. Tässä siis otteita sieltä. Savukallion uusi puinen vieraskirja on kesän Lemmenjoki-reissulta. Olen itse polttanut pintaan tekstin. Majoittaja on kyllä pistänyt kunnolla aikaa suunnitellessaan kaikkia tavaroita ja aktiviteetteja vieraiden hyväksi. Suomi 13.-15.7.2022: Yövyimme kolmen kaverin kanssa roadtripin päätteeksi Savukalliossa <3 Oli aivan ihana paikka. Nautimme paljon, kun kalastimme, saunoimme, uimme, suppailimme, paistoimme lettuja sekä nauroimme <3 Kaikki on sitä mieltä, että tänne voisi tulla uudestaan! Majoittaja on kyllä pistänyt kunnolla

Mitkä arvot ohjaavat minimalistin kauneus- ja hygieniatuotteiden valinnassa?

Mikä määrä kauneus- ja hygieniatuotteita on riittävästi? Kuinka paljon olet valmis käyttämään rahaa ja aikaa   etsiäkseni itselleni sopivimpia tuotteita? Mitkä arvot ohjaavat tuotevalintojasi? Kaksi tärkeää työkalua ostoksille lähtiessä Maailma on tulvillaan erilaisia tuotevaihtoehtoja. Jokaisen yrityksen tavoitteena on saada myytyä oma tuotteensa sinulle, riippumatta tuotteen tarpeellisuudesta. Minimalistin tärkeimpiä varusteita ostoksille lähtiessä ovatkin   kyseenalaistaminen ja maltillisuus . Ne tuotteet, joita markkinoidaan kovaäänisimmin, jättävät helposti varjoonsa eettisemmät ja vastuullisemmat vaihtoehdot. Toisaalta myös täysin turhaa kulutustavaraa myydään ekologisuuden varjolla.  Toisaalta myös täysin turhaa kulutustavaraa myydään ekologisuuden varjolla.  Ajattelen, että erityisesti ekologiseen minimalismiin pyrkivän kuluttajan on tärkeä kartuttaa omaa valveutuneisuuttaan. Itse näen mielelläni sen vaivan, että etsin pienempiä ja ekologisempia brändejä sekä tuen mahdollisuuk