Siirry pääsisältöön

Savukallion aarteita

 

2/7/2021

Kävin tänään Savukallion eräpirtillä viettämässä helteistä iltapäivää. Lapset onkivat mato-ongella ranta-kallioilla ja paistoin saaliin kaasuliedellä valurautapannulla. Järvi on antanut hyvin kalaa, siikaa ja salakkaakin. Ne ovat minulle täysin uusia kalalajeja. Pääsin tekemään tuttavuutta myös erääseen pulleaan jokirapuun, joka livahti kahvipannun huuhtelun tieltä piiloon kivien koloon. Jokiravut viihtyvät kuulemma vain puhtaissa vesissä, ja sitä tämä todella on.

 

Kalan paistosta syntynyt savu täytti pirtin harmaaksi ja lapseni hämmästyivät sitä ääneen. Selitin, että savu saakin täyttää pirtin. Että ei sitä ennen vanhaankaan ollut liesituulettimia. Samalla tunsin sydämessäni kiitollisuutta siitä, että tämän paikan myötä pystyn tarjoamaan lapsilleni täysin uudenlaisia elämyksiä. Kalastamisen ja marjastamisen riemua, savupirtin autenttista ja alkuperäistä aistikokemusta, luonnon ihmettelyä. 

 

Pulleat metsämansikat löysivät tänään ahnaat kitansa. Ja saapuessamme pirtille kuistin katto-orren päältä lehahti lentoon valtava pöllö, jättäen alleen hätäkakan ja pienen höyhenen. Ihan uskomatonta, kuinka luonto ikään kuin puskee silmille täällä! Ihmetyksen aiheita ihmetysten perään. Viivyimme tänään mökillä vain neljä tuntia. Jo sekin riitti hetkeksi tyynnyttämään rauhatonta, luonnonnälkäistä sielua.

 

Ehdin myös kuvailla hieman Savukallion eräpirtin esineistöä. Tänään auringon kajo oli pehmeä, ja sen valossa esineet heräsivät uudelleen eloon. Alla kuvia ihasteltaviksi.

 









 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

UUSI BLOGISIVUSTO!

Blogini on siirtynyt uudelle sivustolle / My blog has moved to a new site: savukallio.com Katso myös Youtube-kanavani / See also my Youtube channel:

Mitkä arvot ohjaavat minimalistin kauneus- ja hygieniatuotteiden valinnassa?

Mikä määrä kauneus- ja hygieniatuotteita on riittävästi? Kuinka paljon olet valmis käyttämään rahaa ja aikaa   etsiäkseni itselleni sopivimpia tuotteita? Mitkä arvot ohjaavat tuotevalintojasi? Kaksi tärkeää työkalua ostoksille lähtiessä Maailma on tulvillaan erilaisia tuotevaihtoehtoja. Jokaisen yrityksen tavoitteena on saada myytyä oma tuotteensa sinulle, riippumatta tuotteen tarpeellisuudesta. Minimalistin tärkeimpiä varusteita ostoksille lähtiessä ovatkin   kyseenalaistaminen ja maltillisuus . Ne tuotteet, joita markkinoidaan kovaäänisimmin, jättävät helposti varjoonsa eettisemmät ja vastuullisemmat vaihtoehdot. Toisaalta myös täysin turhaa kulutustavaraa myydään ekologisuuden varjolla.  Toisaalta myös täysin turhaa kulutustavaraa myydään ekologisuuden varjolla.  Ajattelen, että erityisesti ekologiseen minimalismiin pyrkivän kuluttajan on tärkeä kartuttaa omaa valveutuneisuuttaan. Itse näen mielelläni sen vaivan, että etsin pienempiä ja ekologisempia br...

Neljän vuodenajan merinovillakapseli testimatkalle Afrikkaan!

Tänä syksynä olen ottanut vastaan merinovillahaasteen. Kauden 2022-2023 aikana on tarkoitus koota neljän vuodenajan all seasons  kapselivaatekaappi, josta suurin osa on merinovillaa. Tavoitteena on, että kaikki käyttövaatteet ovat aina esillä, lukuun ottamatta päällysvaatteita ja jalkineita. Haaveesta todeksi Yksi iso haaveeni on toteutumassa, koska lähden Afrikkaan, Gambiaan 18.12.2022-3.1.2023. En ole jouluihminen. Rakastan joulun sanomaa, mutta inhoan sen ympärille syntynyttä kulutusjuhlaa, stressiä ja kiirettä.  Lähden reissulle yhdessä isäni kanssa, mikä on mahtavaa! Emme ole vuosiin viettäneet juurikaan laatuaikaa kahdestaan. En ole myöskään pitänyt kahta kokonaista viikkoa lapsi- ja työvapaata lasten syntymän jälkeen. Tämä reissu on siis monella tapaa odotettu ja ainutlaatuinen mahdollisuus! Isäni tarjoutui maksamaan matkat, joten oloni on etuoikeutettu. Villaa Afrikkaan -oletko hullu? Joku varmasti suhtautuu tähän skeptisesti: kuka hullu nyt ottaa villaa mukaan etelänm...

Halajatko ekologista, kestävää ja ajatonta vaatekaappia -ilman huolta pyykkivuoresta?

Tunnetko väsymystä pelkästä pyykkivuoren ajattelusta? Onko työpäivän jälkeen viimeisin asia mielessäsi pyykinpesu? Oletko aikojen saatossa päättänyt helpottaa elämääsi hankkimalla vaikkapa kuivausrummun tai rypistymättömiä vaatemateriaaleja? Tuntuuko, että siitä huolimatta pyykkääminen vie kohtuuttoman paljon aikaa? Haluaisitko käyttää sen ajan ennemmin itseesi, vaikkapa lenkillä käymiseen? Aikasi on arvokkainta, mitä sinulla on. Kuinka käytät sen? Aikasi on arvokkainta, mitä Sinulla on. On siis hyvä pysähtyä miettimään, mihin käytät sitä. Joskus listaaminen auttaa. Oletko kokeillut listata asiat, joihin et halua käyttää aikaasi?  Usein valitamme kiireestä, stressistä ja ylikuormituksesta. Etenkin Sinä, jonka täytyy tasapainotella lasten kasvatuksen ja työelämän paineiden ristitulessa. Trust me, I know! Valitettavasti sukupuolten välillä vallitsee yhä epätasa-arvo kotitöiden saralla. Fakta on, että suurin osa ruuanvalmistuksesta ja pyykkihuollosta kasaantuu naisten harteille (jos ...

Savukallio tukikohtana -vinkkejä retkipaikoista

10/05/2022 Pisan torni. (linkit johtavat luontoon.fi, retkipaikka.com ja tuusniemi.fi-sivustoille) Pääsin viikko sitten yöpymään Savukalliolla Vapun aikaan! Lunta oli mökkitiellä vielä runsaasti ja se oli erittäin upottavaa. Mökkipiha sen sijaan oli sulanut jo kivasti. Jäät olivat vielä järvessä, mutta sen verran heikot, ettei rannasta viiden metrin päähän kairatun vedenotto-avannon luokse enää uskaltanut mennä, vaan vedet piti kauhoa rannan sulakohdasta. Mökkivierailu oli poikkeuksellisen merkittävä, sillä rakas (ja ainoa) siskoni tuli mökille vierailemaan ensimmäistä kertaa. Hänkin taisi tykästyä mökin autenttisuuteen. Hänen sanojaan mukaillen: "mökki on jo niin reilusti vanha, että se on kauniin vanha". Juttelimme yleisimmästä Suomen kesämökkityylistä, joka on sekoitus retroa ja ysäriä: sinne vaan kaikki kipot ja kupit väristä piittaamatta yhdeksi sekametelisopaksi. Kaikki ne vanhat ja nuhjuiset, joita ei enää kotona ilkiä käyttää! Sinne mausteeksi vanha kuvaputkitelkkari,...

"Kuuntelimme kesäheinien helinää ja haavan lehtien havinaa" -Savukallion vieraspalautetta kesältä 2022

On aika todeta, että kesän mökkikausi on virallisesti päättynyt -menihän Venetsialainen ilta jo viikkoja sitten. Mikä iso harmi, että se jäi minulta tänä vuonna juhlimatta! Työkiireiden keskellä tuo kaunis mökkikauden lopettajaisjuhla meni suorastaan ohi suun. Jospa ensi vuonna sitten. Ajattelin ilahduttaa teitä tekemällä postauksen kesän aikaisista uuden mökkivieraskirjan merkinnöistä, joissa vuokralaiset jakavat omia tunnelmiaan. Tässä siis otteita sieltä. Savukallion uusi puinen vieraskirja on kesän Lemmenjoki-reissulta. Olen itse polttanut pintaan tekstin. Majoittaja on kyllä pistänyt kunnolla aikaa suunnitellessaan kaikkia tavaroita ja aktiviteetteja vieraiden hyväksi. Suomi 13.-15.7.2022: Yövyimme kolmen kaverin kanssa roadtripin päätteeksi Savukalliossa <3 Oli aivan ihana paikka. Nautimme paljon, kun kalastimme, saunoimme, uimme, suppailimme, paistoimme lettuja sekä nauroimme <3 Kaikki on sitä mieltä, että tänne voisi tulla uudestaan! Majoittaja on kyllä pistänyt kunnolla...