Mökille nimi

 

19/6/21

Voiko erämökiksi sanoa mökkiä, joka ei sijaitse erämaassa? Käytän itsemääräämisoikeuttani ja rohkenen väittää, että voi. Erämaa on ennen kaikkea mielentila. Mielenvapaus, joka kytketään ympäristöön –useimmiten tietynlaiseen tyhjyyteen, autiuteen, luonnollisuuteen. Olen useasti käynyt Lapin erämaassa. Vaikka ostamani mökki sijaitseekin Pohjois-Savossa, perinteikkäällä mäntyharjanteella, kallioisella rannalla jossa on kunttaa, tunsin löytäväni sisämaan ”Lapin” tuosta paikasta.

 

Olen kaksi päivää projektoinut uutta mökkiäni. Tilalla on nimi: Savukallio. Lienee nimi tullut siitä, että alun perin paikalla oli vain pieni savusauna ja nukkuma-aitta. Sittemmin sinne tuotiin vanhat savusaunan hirret, joista rakennettiin ihan oikea tupamökki. Sisällä leijuu yhä historiallinen savun aromi -seinät ja katto ovat noen mustiksi värjäämät.

Tiedäthän, millainen äänimaailma hirren sisällä vallitsee? Paras sana, jonka keksin kuvaamaan tuota kokemusta, on ”mykkä”. Mykässä vallitsee rauha, tyhjyys ja samalla kuitenkin täyteys. Mykässä tilassa kuulee oman veren kohinan ja tuntee, kuinka kehon ääriviivat alkavat erottua. Erityisherkkänä ihmisenä koen, että mykkyys on yksi suurimmista nautinnoistani. Se saa veren kuohahtamaan samalla, kun syke laskee. Ehkä siksi olen niin koukussa erämaihin ja niiden mykkyyttä huokuviin autiotupiin.

Ristin mökkini tänään Savukallion savolaiseksi eräpirtiksi. Ehkä sanan ”savolainen” voi oven päälle ripustettavasta kyltistä karsia pois. Laitan kuvan, jahka sellainen joskus valmistuu.

 

On hienoa antaa asioille nimiä. Nimeämällä asioista tulee henkilökohtaisia ja merkityksellisiä. Olen nimennyt pienestä saakka monenlaisia asioita. Uskon tämän kytkeytyvän myös aika lailla minimalismin perusarvoihin, sillä asioiden nimeäminen tekee niistä todempia ja lisää niiden arvostusta. Arvostuksen ansaitsevat asiat puolestaan tulevat huolletuiksi ja hoidetuiksi. Ne kestävät pitkään, eikä niiden tilalle haluta hevillä haalia uutta.

Savukallion savolaisessa eräpirtissä on paljon kaikenlaista tavaraa. Entisen omistajan tavaraa ja sitä edellisten myös. On ollut jännittävää käydä niitä läpi, ikään kuin etsiä aarteita romujen joukosta. Iso kasa käyttökelvotonta on lastattu kierrätykseen meneviin ja poistettaviin tavaroihin. Aarteiden joukkoon pääsivät mm. tuohitorvi, emalinen kukkakuvioitu kattila, kahvipannu, tukkisakset, öljylamppu, myrskylyhty ja vanha atrain. Vaikka osan näiden käyttöarvo onkin nolla, ne lisäävät paikan henkeä ja tunnelman ylevyyttä. 

Mitä erämökissä sitten ei haluta nähdä on: muovia, kertakäyttöisiä esineitä ja elektroniikkaa. Kerroinko jo, että Savukallion eräpirtti on 100% sähkötön ja sinne on kantovesi! En voisi kuvitella suurempaa luksusta! Samalla en voi lakata ihmettelemästä, missä vaiheessa yhteiskuntamme historiassa kävi näin? Että autenttinen on luksusta ja kehitys ”out”?

Siinäkö vaiheessa, kun maapallon tila iski päin kasvoja massiivisena ilmastoahdistuksena, kuten minulle kävi? Vai kuulunko edelleen marginaaliin, niihin harvoihin, jotka ovat lapsesta saakka katselleet mustavalkoisia valokuvia ja tunteneet syntyneensä ”väärään aikaan”. 

Muistan yhä sen vanhan kirjoituskoneen tuoksun paperilla, kun raksuttelin painella ensimmäistä ”romaaniani” 15-vuotiaana. Romaania, joka kertoi 1800-luvun suomalaisista. Romaania, jota ei koskaan julkaistu. Samalla iloitsen siitä, että vuonna 2021 minun on mahdollista kirjoittaa tekstiä tietokoneen ruudulla ja julkaista sitä ihmisten nähtäväksi. Ehkei minulta olisi koskaan tullut ainoatakaan julkaistua tekstiä, elleivät ajat olisi muuttuneet.

Terveisin 

Savukallion Bloggaaja