Onko Lapin Lemmenjoella muitakin rakkauslukkoja kuin meidän?

Kävimme vaeltamassa Lemmenjoen kansallispuistossa kumppanini kanssa. Viivyimme kansallispuistossa neljä yötä teltassa majoittuen. Lähdimme patikoimaan Njurkulahdesta matkustettuamme autossa 12 tuntia. Vietimme ensimmäisen yö alle kilometrin päässä sijaitsevalla Muurahaislammella, jossa leirimme oli valmis kahden aikaan yöllä. Seuraavat yöt vietimme Härkäkoskella ja kaksi viimeisintä Kultahaminassa. Kultahaminasta teimme päiväretken Morgamojalle, joka olikin reissumme kohokohta.

Kävimme Lemmenjoella vaeltamassa viimeksi kaksi vuotta sitten vuonna 2020. Olimme tuolloin juuri tavanneet ja lähdimme ensimmäisille "treffeille" Lemmenjoelle. Tuolloin rakastumisen huumassa kiinnitimme Morgamojan majalle rakkauslukon ja jätimme vieraskirjaan merkinnän, jossa jaoimme tarinamme ja kannustimme muitakin tekemään samoin. Lukon sijainti on telttapaikalle johtavien rautaportaiden kaiteessa. 

Tänä vuonna halusimme käydä katsomassa, oliko lukko tallessa ja oliko muita lukkoja ilmaantunut seuraksi. Harmiksemme saimme todeta, että lukkomme ei ollut saanut kavereita. Lukko oli kuitenkin nätisti omalla paikallaan ja kaivertamamme tekstit olivat ruostuneet kauniisti. Vieraskirjakin oli vaihtunut, joten vanhaa merkintää emme löytäneet. Jätimme kuitenkin uuden merkinnän:

Tänä vuonna kiersimme Lemmenjoella niitä reittejä, jotka vuonna 2020 jäivät kiertämättä. Yksi hienoimmista paikoista oli Ravadaskönkään vesiputous, jonka äärellä polskahdin uimaan. Vesi oli turkoosia ja kirkasta sekä hyvin kylmää.  

Toinen mieleenjäänyt hetki oli se, kun ukkoskuuro yllätti meidät noustessamme korkealle paikalle eräitä rautaportaita pitkin. Salaman ja ukkosen välillä oli vain sekunti, joten ukkonen oli suoraan päällä. Hetki veti pienen ihmisen nöyräksi eikä pientä pelkoa helpottanut se, kun mäntymetsässä oli hiiltyneitä kantoja ja vanhoja salamaniskun jälkiä. Onneksi selvisimme säikähdyksestä pelkillä märillä vaatteilla ja kengillä, joita kuivattelimme loppuillan Kultahaminan autiotuvalla.

Päätimme reissun kuten viimekin kerralla, eli nappasimme venekyydin Kultahaminasta. Olo neljän teltassa vietetyn yön jälkeen oli maadoittunut ja rauhallinen. Kolmen vuorokauden ajan kuuluvuusalueelta pois oleminen teki myös tehtävänsä.

Paluumatkamme Savoon teimme kiirehtimättä, jotta oli aikaa kierrellä turistirysiä ja ostaa Lappitavaraa Savukallioon tuomisiksi. Auton perä täyttyi myös perinteitä noudattaen harmaista kelottuneista käkkyräoksista, joita poimimme tienvarsilta. Niistä saamme uutta materiaalia Savukallion portaitten kaiteisiin.

Inarin Karhunpesä-kahvilasta ostin ihanan puukipon sokeriastiaksi Savukallioon. 

Poronsarvet Savukallioon löytyi pitkän etsinnän jälkeen Luoston Harianna-kahvilasta, jossa oli maistuvat letut ja maisema avautui Kittiselle. 

Muita löytämiäni aarre-tuomisia Savukallioon oli poronsarvi-pikkulusikat ja kahvimitta, avaimenperä, lämpömittari (jossa on puusta kaiverrettu mökkipöllö), irto-poronsarvia tuunaamiseen, kelosta tehty hammastikkuteline ja kynttiläkippo, revontuli-peltitarjotin (Saariselän Kaunispään myymälästä) sekä puukantinen mökkivieraskirja (johon aion polttaa Savukallion tekstin kotona) sekä kirjanmerkki.

Irto-poronsarvilla sain koristeltua vanhan kattokynttelikön. 

Katso Savukallion eräpirtin kuvaesittely-video alta:

Päivitetty 10.7.2022: kuva vieraskirjasta, johon poltin kannen.