Ekologinen, kestävämpi vaatekaappi

13/09/21

Päätin viimein tehdä postauksen vaatekaapistani! Tai en niinkään vaatekaapistani, vaan uudesta ideologiasta vaatteiden kuluttamisen ja huoltamisen suhteen. Postauksen nimi voisi hyvin olla myös "kapselivaatekappi" tai "minimalistin vaatekaappi" tai "zero waste- vaatekaappi" tai "eroon kulutusriippuvuudesta" -mutta valitsin toisin.

Olen viimeisen parin vuoden aikana käynyt läpi mankelia, joka on kerros kerrokselta muokannut tapaani ajatella vaatteista. Vielä viisi vuotta sitten olin täysin vaateholisti -voisin verrata sitä riippuvuteen. Toimin median vääristämien käyttäytymismallien ja impulssieni ohjaamana, vastoin perusarvojani. 

Ystäväni kanssa meillä oli tapana alkaa kutsua rättiostosten tekoa "tyhjiön täyttämiseksi". Tuosta vitsistä alkoi murrosvaihe, joka pikku hiljaa puski tietoisuuteeni sitä, mistä vaatteiden ostamisessa oikeasti oli kysymys. Tiedostin surkean rahankäyttöni. Rahaa ei koskaan jäänyt säästöön. Ostamista seuranneen hetkellisen riemun jälkeen iski lamaannuttava osto-morkkis. Tiesin, että jotain on pielessä, mutta olin voimaton muutokseen.

Kun puhutaan muutoksesta, on syytä muistuttaa itseään, että lujin tie kestävyyteen on kärsivällisyys. Oma polkuni kestävän vaatekaapin luomiseen ei alkanut yhtäkkisestä valaistumisesta tai päätöksestä. Itseasiassa se alkoi vaivihkaa, huomaamattomasti. Ja ennenkaikkea: pään sisältä. Se odotti sopivaa aikaa ja maaperää, jolloin olisin henkisesti valmis. 

Avioero oli kätevä alkusysäys uudelle elämälle. Kun kotini vaihtui, jouduin käymään läpi kolmentoista vuoden aikana kaappeihini kerrostunutta tavaraa. Näistä suurin osa oli vaatteita. Uudessa kodissa oli melkein puolet vähemmän tilaa kuin vanhassa. Karsintaa oli tehtävä rankalla kädellä. Ensin se aiheutti minussa kapinaa, häpeää ja jopa ahdistusta. Kului puolitoista vuotta ennen kuin olin käynyt läpi kaikki entisen elämäni aikaiset vaatteet. Uudessa kodissa tuntui, etten halunnutkaan säilyttää kaikkea sitä, mitä olin ennen pitänyt välttämättömänä. Selvää oli myös se, että haluan tehdä asiat toisin! 

Nyt haluan, että rahaa jää säästöön. En myöskään jaksa jatkuvasti käyttää aikaani tavaroiden pläräämiseen ja kierrättämiseen. En halua kokea epävarmuutta aamuisin vaatekaappini äärellä. Enkä jaksa tuntea pistosta omassatunnossani kärrätessäni tavarasäkkejä kierrätyskeskukseen. 

Nähdessäni menneen elämäni roinat, minussa heräsi valtava ympäristöahdistus. Luin, kuuntelin ja katsoin paljon materiaalia liittyen minimalismiin, konmaritukseen, vastuullisuuteen, Zero Waste-aatteeseen ja kapselivaatekaappiin. Rakastuin ideologioihin välittömästi. Silti se ei heti näkynyt vaatekaapissani.

Vaatteiden vähentäminen ja niistä luopuminen oli pitkäjänteinen prosessi, joka aiheutti paljon erilaisia tunteita. Niitä oli opeteltava käsittelemään. Kun puhutaan vaatekaapin läpikäynnistä tai lajittelusta, jouduin tekemään sitä kymmeniä kertoja, ennen kuin nykyinen tasapaino löytyi. Tasapainon löydyttyä alkoi ylläpito: Edelleen joudun tekemään töitä, jotta pysyn ruodussa. 

Miksi vaatekaappi oli sitten niin vaikea saada kerralla kuntoon? Alkustartti oli oman tyylin määritteleminen. Se onnistui minulta lopulta varsin kivuttomasti. Olin kymmenien vuosien aikana käynyt läpi kaikenlaiset vaihtuvat tyylit ja pikkuhiljaa oppinut huomaamaan, mitkä vaatteet haluan kaikista mieluiten pukea ylleni. Alkustartti oli siis hoidettu. Mutta ne vaikeat tunteet! Kysymykseen "tuoko tämä vaate minulle iloa" ei ollut yhtä selkeää vastausta. Vaate saattoi tuoda minulle iloa, vaikken käyttänyt sitä. Siihen liittyi muisto tai se oli ollut ostohetkellä kallis. Joskus se oli ihailtu brändi, suurella logolla varustettu, jota muut arvostivat.

Etenin prosessissani välilaatikkojen kautta. Laitoin välilaatikoihin vaatteet, joita en uskonnut enää haluavani käyttää, mutta joista en -syystä tai toisesta- ollut vielä valmis luopumaan. Muutaman kuukauden välein kävin laatikot läpi. Joka kierroksella jotain palautui takaisin kapseliin ja toisaalta joidenkin kohdalla olin saanut luopumistyöni päätökseen. 

Vaatekaapin läpikäymistä tärkeämpää oli alkaa tehdä uusia kulutustottumuksia. Puin nenälleni uudenlaiset rillit: ympäristörillit. Niiden läpi katsottuna kaupat näyttivätkin nyt tyystin erilaisilta. Perehdyin ekologisiin ja kestäviin materiaaleihin. Zero Waste- kiinnostuksen myötä myös vaateostoksiin alkoi ilmaantua kriteereitä, joiden tuli täyttyä. Nyt kauppareissut eivät olleetkaan enää uutuuksien ilotulitusta. Aloin kiertää vaatekauppoja kriittisesti. Kyseenalaistin kaiken. Jos löysin kauniin vaatteen, käänsin sen nurin ja syynäsin tuotelapun. "Akryyliä, okei. Ei kiitos muovivaatetta!" tai "Miksi villan sekaan on tungettu puolet polyesteria? Minuahan yritetään huijata!" Päivittelin kauppiaille, miksei teillä ole ekologisia vaatteita? Missä ovat merinovillapaidat? Missä ovat luomupuuvillapaidat? Tunsin itseni tärähtäneeksi kiihkoilijaksi, kun vieressä olevat asiakkaat ostivat mukisematta kassillisen akryyli-polyesteripaitoja ja minä lähdin kaupasta tyhjin käsin. 

Vaatekauppojen kiertäminen alkoi muuttua siis haastavaksi. Se ei ollutkaan enää "helppo pakopaikka" niihin hetkiin, kun sielussa tuntui vähän tyhjältä. Oli suuren työn takana löytää eettisiä ja ekologisia vaatteita. Sen lisäksi, että se aiheutti närkästystä, se myös toisaalta alkoi luontaisesti hillitä ostokäyttäytymistäni. Kauppojen valikoimasta enää vain noin 5% oli sellaista, mikä täytti kriteerini! Enää ei riittänytkään pelkkä esteettinen viehätys. Tuotteen piti myös olla kestävä, ajaton, kierrätettävissä ja sellainen, jonka pystyin kuvittelemaan tyyliini vielä viiden vuoden päästä. 

Asetin itselleni kriteerit eli raamit vaateostoksien tekemiseen, ja ne ovat yhä tällaiset:

Vaatteen täytyy mielellään olla 100% yhtä materiaalia, jotta se on käyttöikänsä jälkeen kierrätettävissä (siis ei sellaisia vaatteita, joissa on 2% sitä ja 35% tätä ja 17% tuota). Poikkeuksia teen, jos olen vakuuttunut kuidun kierrätettävyydestä tai pitkäikäisyydestä. Etenkin housujen kohdalla joudun edelleen valitettavan usein tekemään poikkeuksia. Tällöin lohdutan omatuntoani sillä, että ostan vain sen verran housuja, kuin todella tarvitsen.

Sallitut materiaalit:

- Villat (kasmir, merinovilla, lampaanvilla...)

- Aito nahka

- Luomupuuvilla (täytyy olla 100%!)

- Pellava

- Viskoosi

Täysin kielletyt materiaalit:

- Polyesteri

- Polyamidi

- Akryyli

- Nailon

+ Kaikki muut keinokuidut

Nämä raamit ovat ajan saatossa huomattavasti kohtuullistaneet ostohalujani. Lisäksi joudun näkemään enemmän vaivaa vaatteen hankinnan eteen. Selvitän valikoimaa laajemmin ja panostan monesti laatuun. Jututan myyjiä ja laitan heidät tekemään selontekoa tuotteen materiaalien alkuperästä. Järkytyn yhä uudelleen siitä, kuinka vähän myyjät itseasiassa tietävätkään myymistään tuotteista! 

Olen huomannut, että ekologisuutensa lisäksi luonnonmateriaalit kestävät aikaa, katsetta ja kulutusta paremmin kuin keinokuidut. Kun tämän oivaltaa, ei voi kuin ihmetellä, miksi kukaan enää haluaa käyttää keinokuituja?

Mitä muita muutoksia olen sitten tehnyt vaatetottumusteni suhteen? Olen linjannut värimaailman ja monikäyttöisyyden. Rakastin ennen brändien logo-paitoja. Nykyään katson niitä kavahtaen! En ikinä enää haluaisi olla kävelevä mainostoimisto. Paitsi että maksan tuotteesta ylihinnan, lisäksi olen heille ilmaisena markkinointi-apuna. Toki en vastusta markkinointia sinällään, mutta en suostu mainostamaan vaatteessani brändiä, jonka tuotteet eivät ole vastuullisia (tai ovat sitä vain näennäisesti).

Kapselivaatekaappini värimaailma on nykyään hillitty, elegantti ja aina muodissa. Mitä tahansa puenkaan päälleni, voin luottaa näyttäväni edustavalta. Minun ei tarvitse enää murehtia niin paljon sitä, mitä laittaisin päälleni. Luotan vaatteisiini: sekä tyyliin että kestävyyteen. Väripaletissani on enimmäkseen valkoista, kermanvaaleaa, beigeä ja farkunsinistä. Joukossa ripaus tummansinistä, mustaa ja harmaata. Se on iso loikkaus siitä, mikä oli tyylini ennen: sateenkaaren kaikki värit, jotka houkuttelivat kaupassa ostamaan, vaikkei ne olisi sopinut tyyliini.

Nykyään pidän jonkinlaista lukua vaatteistani. Minulla on periaatepäätös, joka pitää: jos ostan uuden vaatteen, mietin jo etukäteen, mistä luovun kotona. Monesti en ole valmis luopumaan hyvästä vanhasta vaatteesta, joten uusi vaate jää ostamatta.

Huomaan myös suhteeni vaatteiden omistajuuteen muuttuneen. Olen alkanut rakastaa vaatteitani. Jo pelkkä vaatteen pesu, kuivatus ja henkariin ripustaminen tuo minulle iloa. On ihana koskettaa neuleiden pintoja, helliä vaatetta ja tuntea sitä kohtaan kiitollisuutta. Haluan myös huoltaa vaatteitani. Olen hankkinut Singeriltä erinomaisen nypynpoistokoneen sekä Tefalin vaatehöyrystimen. Minulla on noin pari kertaa kuukaudessa vaatteiden huoltopäivä, jolloin hemmottelen vaatteitani. Se saa minut myös kiintymään vaatteisiini enemmän. Huollettu vaate palkitsee uudenveroisuudellaan. Ja siitä saatu mielihyvä on aidompaa ja syvempää, kuin uusi ostettu vaate.

On hauska leikitellä mielessään ajatuksella, että mikä tulee vaatteen käyttökerran hinnaksi. "Vanhalla minällä" summa saattoi olla pahimmillaan 20€/ käyttökerta. Vaatteen kierto oli tuolloin niin lyhyt (kyllästyin siihen äkkiä, se meni käytössä huonoksi tai en yksinkertaisesti ehtinyt käyttää sitä, koska minulla oli niin paljon vaatteita). Nykyisellä ideologialla vaatteeni käyttökerran hinta saattaa olla vain 5 senttiä. Osoitan vaatteelleni arvostusta ja kiitollisuutta, mikä saa minut käyttämään sitä yhä enemmän.

Aion myöhemmin tehdä postauksen tarkemmasta vaatekaappini sisällöstä. Sen verran paljastan, että kapseliini kuuluu tällä hetkellä alle 50 vaatetta. Mielestäni se ei ole paljon, mutta haluaisin edelleenkin vähentää siitä. Mökkivaatteet minulla on erikseen.

Iloa vaatteittesi parissa ja inspiraatiota ekologisuuteen!